Suomen eduskunta oli 200-paikkainen jo vuonna 1907, jolloin ensimmäinen eduskunta valittiin. Tuolloin 200 edustajaa valittiin alle 3 miljoonaisesta väestöstä. Väestön määrä on nyt noin 2x. Edellisestä voisi päätellä, että demokratia on kärsinyt tai vähentynyt, kansanedustus on pienentynyt tai kaventunut miten vaan (sama ongelma on myös kuntatasolla - yhä harvempi ihminen tuntee henkilökohtaisesti edustajaa ja kiinnostus vaaleja kohtaan on vähentynyt). Hyvä ratkaisu ei mielestäni olisi kansanedustajamäärän tai kunnallisvaltuutettujen tuplaaminen, koska se lisäisi valtion ja kuntien menoja, jos palkat ja kokouspalkkiot pysyisivät ennallaan. Mikä olisi hyvä ratkaisu tai korjaussarja? Olisiko sinulla hyvää ehdotusta, ideaa tai sosiaalista innovaatiota kansakunnan toimivuuden, toimintakyvyn tai yhteistyön paranemiseksi tai edistämiseksi? Tietoisen kasvun ystävät ry Unknown-3.jpghttps://puoluerekisteri.fi/hakemukset

Kokoomuksen Ben Zyskowiczin puheenvuoroon tänään YLE:n lähetyksessä 13.4. viitaten: kansanedustaja Zyskowicz toivoo, että työväenliike kunnioittaisi eduskunnan ja hallituksen tekemiä reformeja. Entä jos hallitus ja eduskunta tekevät sellaisia reformeja, joita kansalaisten enemmistö ei tukisi...  ...eikö tällaisessa tilanteessa kansalaisilla voisi olla tai saisi olla oikeutta vaikuttaa hallitukseen, ehkä jopa hajottaa eduskunta, erottaa hallitus jne. Jos sitä ei saisi tehdä tai sitä ei olisi toivottavaa toteuttaa "lakkoaseella" niin voitaisiinko sitä varten tuottaa uutta lakia tai perustuslakia niin, että se voisi tapahtua laillisin keinoin tai vähemmän yhteiskuntarauhaa häiritsevästi? Tällaista oikeutta voisimme ehkä toivoa myös naapurimaidemme kansalaisille... Olisiko sellaisella valtaoikeudella voinut esimerkiksi estyä Venäjän hyökkäys Ukrainaan?